Meiliä voi lähettää: marko.forsell [a] gmail.com. (Kuva: Marianne Pykäläinen)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viikko #43

Viikon liikunnassa pidettiin kevyt taso yllä. Voimatreenin sain aloitettua kunnolla ja ns. kivuliaat treenit ovat takana. Itselläni on aina tauon jälkeen, saman kuinka kevyesti aloittaa, lihakset parin ensimmäisen kerran jälkeen 2-3 päivää kipeinä. Nyt kävin tiistaina tempaisemassa ns. lihakset kipeäksi treenin, koska keskiviikko ja torstai tulisivatkin olemaan täyslepäiviä. Alla viikon treenit

  • ma: 20 min. pyöräilyä; hieronta 1,5h
  • ti: punttisali
  • ke: lepo (tatskan otto)
  • to: lepo (ei oikein saisi hikoilla muutamaan päivään)
  • pe: punttisali (tämähän ei ole hikoilua)
  • la: 1h pyörä (eikä tämä)
  • su: 10K PK-lenkki; 20 min. venyttely

Yhteensä liikuntaa 4 tuntia ja lihashuoltoa 1:50h. Positiivisinta viikossa tosiaan, että punttitreenin sai alkuun, samoin sai pyöräilyä alkuun, ja HURRAA, sain myös juostua ensimmäisen 10K lenkin sunnuntaina. Tosin jokaiselle kilometrille tuli kävelyä minutti pari, mutta mitä sitten, nyt siirryttiin kuitenkin kävelystä juoksuun. Juoksu ei enää tuntunut lainkaan kivuliaalta. Mutta kyllä pohjalta aloitetaan, sykkeet olivat 160 bpm, kun juoksin 6'00'' vauhtia ja 170 kun vauhtina oli 5'45''. No tästä lähdetään.


Tulevan harjoittelukauden hahmottelua


Harjoittelukausikin on nyt tullut suunniteltua ja lähden näin alustavasti liikkeelle noin neljän kuukauden peruskuntokaudella, jonka aikana päätavoitteet ovat saada voimatasot ylös ja PK-lenkkivauhti alas. Nyt on vain huomannut palautumisen aikana, että voimatasot ovat romahtaneet, samoin kuin juoksukuntokin. Tämän vuoksi näitä täytyy lähteä aluksi kehittämään. Tämä toteutetaan käymällä kolme kertaa viikossa punttisalilla (Kiitos Samille ohjelmasta!!!) ja nostamalla hiljalleen viikon juoksukerrat viiteen ja kilometrimäärät hiljalleen sinne 100-120K pintaan.  

Näillä näkymin PK-harjoittelukausi tulee huipentumaan E24:lle, jonne joudun lähtemään ns. kisaturistiksi. Tuloskuntoon en ehdi. 

Eli PK-kausi kestää tuonne helmikuun loppuun. Seuraavaksi otan hyväksi kokemaani tapaan 4-6 viikon annoksen vauhtiharjoittelua. Voi olla että venähtää pidemmäksi, sillä jos oikein PK-junttuun menee, niin menee pelkästää 2 viikkoa, kun avaa paikkoja. Eli voisi ehkä turvallisesti ajatella tämänki vaiheen kestävän 2 kuukautta. Sitten eletäänkin huhtikuun loppua. 

Seuraavaksi pari kolme kuukautta maraton tyyppistä kuntouttamista. Vähän siis vauhtikestävyyttä jalkoihin. Tämän jälkeen eletäänkin jo parhaimmillaan heinäkuun loppua. 

Lopuksi pitää saada noin kuusi viikkoa ultravauhtista hölkkää ja tähän päälle neljän viikon vähentelykausi, niin ollaan syyskuun loppupuolella. 

Tuollaisen rungon mukaan jos lähtisi harjoittelemaan, niin näyttää tosiaan siltä, että seuraavat kunnon kisat voivat olla syksyllä. Tuostahan pystyy kuukauden suuntaan tai toiseen tiivistämään / pitkittämään aikataulua. 

Edelleenkin todella hyvä vaihtoehto olisi pitää ns. välivuosi ja asettaa suoraan suuntimet kohti vuotta 2015. Jos sitä olisi loputtomasti aikaa ja kärsivällisyyttä, niin se lienisi paras vaihtoehto, mutta ei taida kyetä noin pitkäjänteiseen suunnitteluun. Kuitenkin, tämän vuoden hyvät tulokset saattavat suurelta osin olla tulosta siitä, että vuonna 2012 en kilpaillut juuri lainkaan. Harjoittelin lähes tulkoon koko vuoden Spartathlonia varten, joka sitten meni mönkään. 

Vielä tiivistelmä tämän hetkisestä harjoittelusuunnitelmasta
  • marras/13 - helmi/14: Voima- ja PK-kausi
  • maalis/14 - huhti/14: nopeutta ja hermotusta juoksuun
  • touko/14 - heinä/14: maraton tyyppistä harjoittelua, VK-juoksukestävyyttä
  • elo/14 - syys/14: ultravauhtista harjoittelua

Harjoittelussa otan tässä voimakaudella ihan oikeaa punttia, mutta siirryn sitten kahvakuulaan. Uimisen aloitan joulukuussa. Pyöräilyllä täydennän PK-kuntoilua. 

Olen myös vakavissani harkinnut Henrik Olssonin harjoittelurytmin kokeilua, eli juostaan vain viitenä päivänä viikossa. Oma ymmärrykseni/suomennokseni (google translaten avustamana) tuon linkin harjoittelusta on seuraava: 
  • Maanantai: lepo
  • Tiistai: 2 tuntia PK-vauhti
  • Keskiviikko: 1 tunti kunnon nopeudella (TV-vauhtinen), kisa-alusta/maasto
  • Torstai: 2 tuntia PK-vauhti
  • Perjantai: lepo
  • Lauantai: 1 tunti melko reipasta (itse ajattelin, että voisi olla välillä myös vetoja)
  • Sunnuntai: 3-6 tunnin mittainen harjoitus (6 tuntia joka toinen viikko)

Tuolla kaavalla juoksua tulee viikossa 9-12 tuntia. Vieläkö rytmittää siten, että noiden kahden viikon jälkeen kevyempi viikko, niin voi olla, että jalat kestäisivät.

Juoksumäärät eivät tuolla kohoa kohtuuttomuuksiin, mutta tulla kaavalla Olsson väittensä mukaan harjoitteli 2009 24h MM-kisoihin. Tuloksena maailmanmestaruus ja tulos 257km. Olisi kuulemma ollut varaa kiristääkin, mutta varmisteli kultamitalin. 


Punttiharjoittelusta


Punttiharjoittelussa ajattelin tällä kertaa seurata ns. Wendlerin 5-3-1 mallia. Alla pari linkkia, joissa ohjelmaa selitetään.



Vinkin tähän harjoitteluun sain tosiaan Samilta, joka ymmärtää näistä asioista. Olen aiemmin seurannut Bill Starrin 5*5 ohjelmaa. Sami kuitenkin tyrmäsi tämän. Olen kokemuksesta samaa mieltä 2011-2012 sain tällä ohjelmalla kyllä pumpattua lihasta ja voimaa, mutta juoksu meni lopputalvesta ja keväästä ihan kamalaksi. Kesti jonkin aikaa saada juoksu taas kuosiin.

Tämän 5-3-1-ohjelman pitäisi tuoda voimaa, muttei liikaa lihasta. Samalla sen pitäisi olla myöskin kevyempi, jottei juoksu kärsi.

Kyllä sitä juoksija joutuu kaiken maailman asioihin perehtymään! 


Kisakalenteri


Kisoista ei ole päätetty vielä oikeastaan mitään. E24:lle helmikuussa on ilmoittauduttu, ja kisa on maksettu. Elokuussa olisi jälleen hieno kisa Tukholmassa, eli Stockholm Ultra 100K. Spartathloniin ajattelin ilmoittautua tammikuussa, mutta lopullinen päätös pitää tehdä kesäkuussa, kun kisa pitäisi maksaa. Toisaalta Spartathlon sattuisi juuri sopivasti harjoitteluaikatauluun. 

Juurikin tämä kisojen avoimuus vielä saattaa aiheuttaa muutoksia harjoitteluaikatauluun.

Ja jos tästä tulee ultrista vapaa vuosi, niin olisi kyllä mukava kokeilla pitkästä aikaa tehdä täyspitkä triathlon matkakin. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Ylimenokauden kuulumisia

Ylimenokausi jatkuu jo neljättä viikkoa ja ihan tarpeeseen ovat jokainen päivä olleet. Nyt kuitenkin voimat ovat sen verran palautuneet, että tulevaa vuotta ja harjoittelukauttakin on päässyt miettiään. Itse asiassa ensimmäinen vedos on jo paperille vedetty. Kyllä pahasti näyttäää siltä, että jos ensi vuonna kisataan tosissaan, niin se tulee menemään elokuulle tai syyskuulle. Joten jos ei tuonne kovin suurta kisaa osu, niin se voipi olla aikas lähellä Spartathlonin juoksu. Tosin ei tätä nyt vielä kannata ottaa kirkossa kuulutettuna.

Niin sitä vain voimat palautuu, kun jaksaa vain odotella. Viime viikolla pääsi jo aika hyvin liikkeelle ja tällä viikolla sai tiistaina vedettyä jo sen verran painoja ylös, että nyt on ollut pari päivää kipeänä. Tämä tosin olikin suunniteltu juttu, kun tuli käytyä ottamassa tuo viimeinen Kreikan tuliainen.

Sininen Smurffi. 

Timin pohkeesta tuota tuli tuijoteltua noin 150 km Kreikassa ja kyllä sitä joskus synkimpinä hetkinä riitti ajatus siitä, että kunhan loppuun pääsee, niin voi tämän pohkeeseensa leimata. En ole mikään tatuointi-ihminen ja en koskaan uskonut tatuointia ottavani, mutta tämä tuli otettua. (Kiitokset Heinille Kokkolan Sick Boy Tattooseen!)

Tämä päivä menee vielä lepoiluun, mutta huomenna varmaan puntti ja venyttely voisivat olla paikallaan. Hikiliikuntaahann ei saa nyt harrastella muutamaan päivään.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Paluuta arkeen

Nyt sai ensimmäisen suunnitelmallisen harjoitteluviikon taakse Spartathlonin jälkeen. Suunnitelmana oli toteuttaa palautteluviikko ja siinä onnistuin. Ehkä ahnehdin suunnitelmissa liikaa palauttelua, mutta tein sen mikä hyvältä tuntui. Viikon liikkunnat ja palauttelut alla:


  • ma: Hieronta 1h, kävely 1h
  • ti: venyttely 20 min, kävely 1h
  • ke: kahvakuula 20 min
  • to: kävely 30 min
  • pe: venyttely 20 min, eli lepopäivä
  • la: WiHalla huoltajana, eli lepo päivä
  • su: kävely 1:10h ja 20 min venyttelyä

Yhteensä tästä tulee liikuntaa kävelyn muodossa 3:30h ja kahvailtua 20 min. Lihashuoltoa sain tehtyä huikeat 2 tuntia, eli tunti hierontaa ja tunti venyttelyä.

Torstain ja perjantain välisenä yönä huomasin, että palautuminen alkaa olemaan hyvässä mallissa. Heräsin neljän viiden välissä yöllä, kun kroppa tahtoi ilmoittaa, että nyt on hyvä olla. Heräsin siis tunteeseen, että palautuminen on hyvässä vaiheessa. Aamulla, kun nousin ylös, kivut olivat hävinneet ja kävely ja muu normaali liikkuminen eivät tuottaneet vaikeuksia. Perjantaista ja lauantaista tuli erinäisten sattumuksien vuoksi lepopäivät, mutta tänään sunnuntaina testasin sitten tuota tunnetta, ja totta tosiaan, hölkkä oli ihan OK-tuntuista, hauskempaa kuin kävely itse asiassa. En tosin hölkännyt pitkiä pätkiä, sillä kyllä ne paikat edelleenkin ovat levon tarpeessa enkä viitsi nyt alkaa turhan aikaisin harjoittelemaan. Palautumisen täytyy olla tällä kertaa lähes 100%.  

Tuo keskiviikon kahvakuulatreeni on näin jälkikäteen katsottuna ollut tosi hyvä. Olen aiemminkin laittanut merkillle, että voimaharjoittelu auttaa palauttamaan kovista kisoista. .Oma tapani ennen suuria kisoja on lopettaa voimaharjoittelu pari viikkoa ennen kisaa. Aloitan uudelleen voimaharjoittelun noin viikko kisan jälkeen. Tämähän tarkoittaa aina, että lihakset kipeytyvät ensimmäsestä kerrasta. Kuitenkin luulen tuon auttavan palautumiseen huomattavasti. En ole löytänyt mitään tätä tukevaa tutkimusaineistoa, mutta omat havaintoni tukisivat tällaista tulkintaa.

Tulevan vuoden kisakalenteriakin on sen verran ehtinyt miettiä, että E24 helmikuussa taitaa jäädä ns. välikisaksi. Ei kyllä ehdi harjoittelemaan niin paljoa ja hyvin, että siellä voisi tuloksiaan parantaa. Toinen ajatus, jota olen pyöritellyt mielessä on ollut, että pitäisikö sittenkin pitää ultrailusta ns. välivuosi, jotta 2015 olisi kunnon tuloskunnossa. Voisi rauhassa ensi vuoden kehittää kuntoaan ja treenata heikkouksia. Ei tarvitsisi hätäillä mitään kohtaa, vaan reilu vuosi antaisi aikaa keskittyä harjoitteluun. Noh, katsotaan mihin sitä päätyy, vielä ei ole mitään lukittu. Kuitenkin, jos meinaa kunnon tuloksia tehdä, niin se tapahtuu vasta ensi vuoden syksyllä, ei missään nimessä aiemmin.

Ensi viikolla olisi tarjolla samantyypistä toimintaa. Voisi jopa harkita hikilenkkiä pyörällä tai uimalla, saas nähdä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kokkola-lehti ja palautuminen

Taas tuli kirjoitettua kolumni Kokkola-lehteen. Ei varmaan ole yllätys, että tällä kertaa aihe liittyi palautumiseen. Juttu löytyy TÄÄLTÄ.

Palautuminen on hyvässä vauhdissa. Lihaksisto tuntuu kivuttomalta, mutta myös voimattomalta. Vasen pakara alkaa antamaan hiljalleen periksi ja luulisin sen olevan viikon loppuun mennessä kivuton.

Lihaksisto tuntuu edelleenkin kuitenkin väsyneeltä ja juoksuaskeleet ovat jäykkiä. Kyllä taitaa tulla tosiaan se kuukauden juoksematon pätkä tähän paikkaan. Lisäksi kevyt liikunta tosiaan pidetäänä kevyenä ja ennenkaikkea lyhyenä.

Spartathlon näyttää olevan sen verran kova koitos, että paljon veroa elimistöltä se vaatii!

Täytyy jakaa myös teidän lukijoiden kanssa vanha vuodelta 1979 oleva video Lydiardin harjoittelumenetelmästä ja hänen valmennettavistaan. Ei siinä hirveästi Lydiardin menetelmiin perehdytä, mutta kivaa historian havinaa juoksuharjoittelusta.

Video löytyy TÄÄLTÄ.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Riviin järjesty!

Eli nyt on kaksi viikkoa rötvätty ja annettu kropalle mitä se on ikinä halunut. Paljon on kulunut kaikkia herkkuja, olen surutta ostanut mitä kaupan kassalla on silmiin sattunut. Kahteen viikkoon tuli tehtyä kaksi lyhyttä kävelyä ja yksi venyttely. Ei siis juuri mitään. Ei kyllä ollut tarkoituskaan, vaan mahdollisimman paljon lepoa olen yrittänyt saada. Nyt alkaa olemaan lihaksisto hiljalleen sillä lailla palautunut, ettei kipuja ja suurempia jumeja ole. Onhan paikat edelleen syväjumissa ja ne täytyy saada auki ennen kuin potkaisee seruaavan harjoittelukauden käyntiin.

Nyt aloitetaan sitten taas parempi ja urheilijamaisempi elämä. Seuraavan kahden viikon aikana palataan hiljalleen harjoittelurutiineihin, mutta kuitenkin siten, että tulevat viikot ovat pikemminkin aktiivista palautumista kuin harjoittelua. Ohjelmaan otetaan kevyttä liikuntaa (pyörä, kävely, uinti), venyttelyä sekä hierontaa. Lisäksi alan hiljalleen kehon painolla tekemään voimaharjoittelua, jotta muutaman viikon päästä voisi ottaa kahvakuulan käteen.

Tulevien parin viikon ohjelma suurin piirtein seuraava. Kevyt liikunta on siis pyörä, kävely tai uinti, jumppa tarkoittaa kropalla tehtävää voimaharjoittelua.


  • ma: hieronta, kevyttä liikuntaa, venyttely
  • ti: jumpaa, kevyttä liikuntaa
  • ke: venyttely, kevyttä liikuntaa
  • to: kevyttä liikuntaa, jumpaa
  • pe: kevyttä liikuntaa, venyttely
  • la: WiHan-kilometrit / Tampere, huoltajana
  • su: kevyttä liikuntaa

Tuolla kaavalla muutama viikko. Tavoitteena tosiaan saada lihaksisto liikkumaan ja palautumaan aktiivisesti. Kevyellä liikunnalla saa veret kiertämään. Toinen tavoite on paluu harjoittelurutiineihin, jotta tulee ne lenkkarit vedettyä jalkaan ja lähdettyä liikkeelle.


Kolmas, mitä pitää nyt alkaa katsomaan on tuo syöminen. Ikävä kyllä ei taida sellaista määrää liikuntaa olla, joka antaisi minulle luvan syödä mitä haluan. Enemmän menisi kalorteita kuin saan koskaan kulutettua. Joten pitää myös alkaa kiinnittämään huomiota ravinnon laatuun, määrään ja ajoitukseen.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Toipumista

Reilu viikko Spartathlonista ja alkaa hiljalleen lihakset ja rakot olemaan kivuttomat. Vielä löytyy reisistä jäykkyyttä. Pahin jomotus tuntuu edelleen kankussa, joka vasta hiljalleen alkaa oikenemaan. Luulen ensi viikonkin vielä menevän vasenta kankkua hoitaessa. Nyt kuitenkin huomaa jo selvästi, että parempaan suuntaan mennään.

Tämän viikon liikunnat ovat olleet minimissään. Lauantaina kävin jäsenkorjaajalla ja laitettin niskasta alaspäin äijä suoraan. Kyllä joka paikasta löytyi jotain: niska selkä, SI-nivel, lonkka, polvet ja nilkat. Kuitenkin tunnin hoidon aikana saatiin suurinpiirtein paikat kondikseen.

Tällä kertaa tuloksena oli julmettu horkka melkein välittömästi. Kotia päästyäni joudin laittamaan päälleni toisen pitkähihaisen, pipon, hanskat sekä villasukat. Nesteet lähtivät heti vaihtumaan. Horkkaa jatkui noin viiden tunnin ajan, jonka jälkeen olo tasoittui. Illalla nukkumaan menessä olo olikin jo parempi ja tänä aamuna siis selkeä suunta parempaan päin.

Täällä Keski-Pohjanmaalla jotkut käyttävät näitä jäsenkorjaajien palveluja säännöllisesti ja minäkin käytän niitä tarpeen vaatiessa. Ensi viikolla aloitan hieronnat ja yritän saada kaikki paikat niin hyvään kuntoon, että voisi loppukuusta alkaa harkitsemaan säännöllisempää harjoittelua. Ajattelin ottaa oikein kuurin hierontaa, jotta varmasti saadaan kaikki orastavatkin "penikat" hierottua auki pohkeista.

Tänään sunnuntaina sitten suoritin lyhyen 15 minuutin venyttelyn ja kävin 20 minuuttia kävelemässä koiran kanssa.

YHTEENSÄ 20 min. liikuntaa ja 1:15h lihashuoltoa.


Kisan jälkeinen matalapaine



Pidempien ultrien jälkeen itselläni tulee matalapaineinen jakso. Mieliala on hieman "down" tai "blue", kuten englanninkielinen termi kuuluu. Se ilmeisestikin jotekin johtuu energia-, hivenaine- yms. varastojen tyhentymisestä sekä muutenkin hormoonitasapainon heilumisesta. Tämähän on erottamaton osa lajia, ja samoin kuin kisan aikana heikkoa hetkeä seuraa parempi, niin tämäkin matalapaine menee ohi.

Kuitenkin hiljalleen alkaa huomaamaan, että varastot alkavat täyttyä ja mieleen alkaa jo kumpuamaan seuraavan vuoden kisat ja harjoitteluohjelma. Selkeä merkki toipumisen edistymisestä.


Opittavaa ja muistettavaa Spartathlonista



Jotain täytyy tulevan vuoden aikana keksiä jalkojen rakkoontumiselle. Sainkin todella hyviä neuvoja suomalaisilta kisaajilta Ateenassa. Ensinnäkin sukat ovat yksi kohta, jota lähden säätämään. Yritän löytää napakammat sukat tämän hetkisten tilalle. Olen tähän saakka juossut varsin löysillä sukilla, tarkoittaen sellaisia sukkia, jotka eivät purista lainkaan. Tämän huonona puolena tuleekin se, että ne päästävät helpommin jalan liikkumaan sukan sisällä ja näin edistävät rakkojen syntyä.

Toinen seikka, jota lähden kokeilemaan ovat isommat kengät. Olen tähän saakka juossut NB880 koko 40,5, mutta tämä on ilmeisesti vähän liian nafti. Spartathlonin jälkeen kaikki varpaani olivat kärjestä rakoilla, joka kielii sen puolesta, että kengät ovat liian pienet. Joten täytyy tilata nyt kokoja 41 ja 41,5. Yritän pärjätä tuolla pelkällä koon kasvattamisella, mutta voi olla, että pitää etsiä vielä leveämpi lestikin.

Käyttämäni Muller Stickum + Kinesio-teippi toimivat noin 100K, jonka jälkeen lähtevät irti jalkapohjasta. OK 100K kisaan, muttei enempään.

Kolmas seikka, johon täytyy löytää parannus on reisien ja nivusten hiertymisen estäminen. Tätä varten täytyy etsiä sopivat juoksukalsarit. Enää ei riittänyt pelkkä vaseliini ja lyhyet juoksutrikoot, vaan aika kipeät hiertymät varsinkin reisiin tuli tällä reissulla.


Ylimenokaudesta



Nyt on menossa ylimenokausi ja tämän kuukauden aikana en aio kovinkaan paljoa tehdä. Toivottavasti vähän intoutuu pyöräilemään, uimaan ja kävelemään, jotta pysyisi tuo aerobinenkunto yllä. En kuitenkaan aio kovinkaan paljoa itseäni tässä kuussa potkia liikkeelle, teen vain mitä haluan. Tämän kuukauden aikana yritän tehdä mahdollisimman paljon lihashuoltoa, jottei kesän takapakit ala heti uudestaan, kun palaa harjoittelun pariin. 

Marraskuussa palailen sitten säännöllisemmän liikunnan pariin, mutta pääpainon edelleen mataltehoisella PK-harjoittelulla. Toivottavasti loka-marraskuun aikana alkaa myös muotoutua tulevan vuoden tavoitteet ja kisat. Kisathan rytmittävät harjoittelun, joten niiden mukaan täytyy myös harjoittelu rakentaa tulevalle vuodelle. 

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Spartathlon

Lähtökohdat kisaan


Jokainen blogiani seurannut tietää, ettei lähtökohdat kisaan olleet optimaaliset. Alla seitsemän viikkoa kuntoutusta, jonka aikana yritin kuntouttaa vihoittelevaa polveani/pohjettani. Lopullinen diagnoosi taitaa olla penikkatauti pohkeen sisemmissä lihasaitioissa. Kauan sitä haettiin ennenkuin löydettiin, liian kauan. Alla yhteenvetona juoksemani ja liikkumani määrät Stockholm Ultra -viikolta lähtien. 


  • vko 31 - juoksua 163K, 18:30h liikuntaa (su Tukholman 100K)
  • vko 32 - juoksua 122K, 12:15h
  • vko 33 - juoksua 27K, 4:30h liikuntaa
  • vko 34 - juoksua 30K, 9:30h liikuntaa yhteensä
  • vko 35 - 11:15h liikuntaa yhteensä
  • vko 36 - juoksua 11K, 4:30h liikuntaa yhteensä
  • vko 37 - juoksua 28K, 4:50h liikuntaa yhteensä
  • vko 38 - juoksua 71K
  • vko 39 - juoksua 0K + Spartathlon 246K

Tuosta huomaa, että Tukholman viikosta tuli määrällisesti kovin viikko ennen Spartathlonia 9 viikkoa ennen kisaa. Seuraava viikko oli vielä määrää, joka jäi pienemmäksi, koska polveen alkoi sattua. Sitten jämähti paikat kunnolla. Olisi pitänyt vain osata levähtää oikeaan aikaan ja palautua.

Viikoille 33-39 kilometrejä ennen kisaa kertyi sitten 167K. Aikas vähän seitsemälle viikolle. Onneksi pystyi jonkin verran tehdä korvaavaa liikuntaa.

Viikko 38 oli kivuton ja silloin juoksin parhaimmillaan torstaina 20K (kahdessa osassa) ja sunnuntaina tuntuikin taas kipua pohkeessa. Tämä oli varsin masentavaa. En sitten oikein muuta keksinyt kuin että käyn vielä kerran irroituttamassa hierojalla noita kalvoja. Maanantaina runtattiinkin taas paikat auki, mutta ei ollut puhettakaan, että juostaisiin ennen Spartathlonin starttia. Pohje oli kipeä torstaihin saakka kovasta käsittelystä, mutta perjantaiaamuna herätessä se tuntui hyvältä.

Kisa


Aamulla herättiin kello 4:45 ja kisavaatteet päälle, aamupalalle ja bussiin kello 5:45. Ajoimme noin 30 minuutin matkan Akropolis-kukkulalle, jossa odottelimme lähtöä. Meitä suomalaisia kisaan osallistui yhdeksän kappaletta.

Aamulla kisavarusteet päällä ja valmiina lähtöön.


Kaikesta kreikkalaisesta säädöstä huolimatta lähtö tapahtuu tarkalleen noin kello 7:00, ehkä muutaman minutin yli. Lähdin heti seuraamaan Timiä ja Jolkkua.

Kisadata Suunnosta löytyy TÄÄLTÄ. Loppuun tuli 30 minuuttia ylimääräistä, kun en muistanut pysäyttää kelloa.Toinen huomautus liittyy korkeuskäyrään, se on kalibroimaton, joten profiili on tieten OK, mutta metrit arvelluttavia.


Ensimmäinen kolmannes 0-81K, Ateena - Hellas Caan 



Alussa jännitin valtavasi pohkeen kuntoa. Osoittautui kuitenkin, että hierojani ja jäsenkorjaajani osaavat hommansa, tästä kiitos heille. Kun sain tämän asian selväksi pääkoppaani, niin aloin keskittyä juoksemiseen. Ensimmäiset 80 kilometriä tulee juosta kohtuullisella vauhdilla. Hellas Caaniin tulisi päästä jotakuinkin yhdeksässä tunnissa, jottei tule liian kiire myöhemmin. Tämä tarkoittaa keskimäärin hieman alle kuuden minuutin juoksuvauhtia, koska välille tulee pakolliset tankkaus- ja huoltotauot. 

Parikymmentä kilometriä tuntui menevän ihan OK. Kroppa tieten nautti osaksi siitä, että pääsee taas hölkälle. Tosin rennolta juoksu ei oikein tuntunut missään vaiheessa. Alusta lähtien tuntui, että sykkeet käyvät varsin korkealla, joten käänsin sen näytön pois Suunnostani ja seurasin lähinnä hölkkävauhtia sekä juoksuaikaa. 

Parinkymmenen kilometrin jälkeen asettui jalkoihin jäykkyys, joka varmastikin johtui pitkästä juoksutauosta. Ei se nyt pahalta varsinaisesti tuntunut, mutta ikävää, kun tiesin juoksun voivan tuntua paljon paremmaltakin. Seurasin kuitenkin Timiä ja ilman suurempia vaikeuksia päästiin eteenpäin ja ohitettiin myös 60K paikka, jonne edellisvuotena matka päättyi. Lämpötila kapusi hiljalleen ylöspäin ja aamun reipas 20 astetta nousi noin 32 asteeseen kello 14 maissa. 

Lämmöt pysyivatkin siinä 30 hujakoilla aina siihen saakka, että saavuinmme Hellas Caaniin. Sinne saavuttiin hieman aikataulua edellä ja eroa raatobussiin oon kertynyt 40 minuuttia. Kello oni 15:40. Jälkikäteen katsoin tietoja Movescountissa ja huomasin päivällä sykkeeni pyörineen siinä juostessa karvan verran alle 170. Huiput olivat jossain mäessä olleet 177. 


Toinen kolmannes 81-159,5K, Hellas Caan - Mountain Base



Seuraavan kolmanneksen taivalsin sitten lähestulkoon yksin. Alussa hölköttelin Timin ja Jolkun kanssa, mutta pian kävi selväksi, että päivän vauhti ja Hellas Caaniin kiirehtiminen olivat verottaneet voimiani. CP30 105,9K "Small Church":iin olin edeltä käsin lähettänyt otsalamppuni. Hämärä alkaa lasketua kello 19:00, jonka jälkeen pimeää on jo 20:00. Lamppu tuli ehkä himpun aikaisin, muttei yhtään liian aikaisin, sillä aikaa on kulunut aika tarkkaan 12:00h. Kolmannes kisa-ajasta siis käytetty ja vuorokausi aikaa olla maalissa. 

Jalkapohjiin alkaa myös muodostua tässä vaiheessa rakkoja. Varpaissa on jo selkästi muutamia ja nyt tunsin vasemman päkiän ilmoittavan, että niitä alkaa syntymään. Noh, osa tätä lajia, ja rakkojenkin kanssa voi vielä juosta. 

Tämä kolmannes on suhteellisen tapahtumaköyhää taivaltamista. Yritän juosta 5-6 minuuttia ja kävellä minuutin. Tällä rytmityksellä taisinkin taivaltaa suuren osan pätkää. Reitti on suhteellisen tasainen, sillä siinä on varsin tasaista nousua (alle 1%), jota ei juoksussa edes huomaa. Seuraavan kaltaiset asiat pyörivät kolmanneksen kuluessa mielessä, kun näkökenttä on noin 3 metrin halkaisijan omaava valoläiskä jalkojen edessä.

  • Juostaan keskeneräistä tietä. Pirullisen tuntoista jalkapohjien alla, joissa on jo valmiiksi rakkoja. 
  • Juostaan keskellä viinitarhoja ja tie oli ärsyttävän tuntuista sepeliä. Ei sekään tunnu hyvltä jalkojen alla. Silloin tällöin ohi ajavat autot nostavat pölyä tiestä. 
  • Juoksen lähes koko pätkän tasaista vauhtia muutamien naisjuoksijoiden kanssa, joiden numeroista tai nimilapuista en saanut selvää. Ohittamme toisiamme yön mittaan silloin tällöin. 
  • Ihmettelen, miksei minua pelota juosta umpipimeässä vieraassa maassa aivan yksin. 
  • Tähdet näkyvät tosi selkeänä ja niitä on paljon. 
  • Ketuttaa jatkuvasti, eikä juoksu tunnu kivalta, reidetkin ovat kipeet. 
Välillä tunsin niin suurta väsymystä, että on pakko juosta, ettei nukahda seisaalleen. Tätä kesti puolisen tuntia kunnes saavuin jollekin CP:lle (en muista mille), jonne olen jättänyt TEHO-kofeiinijauhoa. Otan myös kupin kahvia tuolla CP:llä. Kofeiini iski kyllä kuin 1000 KorkeajännitysVolttia, sillä väsymys kaikkosi heti. 

Juuri ennen Mountain Basea, luullakseni CP44:llä näin Jatossun, joka jaksoi innokkaasti kannustaa. Vaikka vastasin tunnetilani mukaan "Vittuko vituttaa vitusti", niin kyllä Jatossun ja hänen miehensä näkeminen ylensi mieltä, Kiitos Tästä Teille!!!

Mountain Baselle on jo noustu pitkä pätkä asfalttia pitkin kävellen. Olen edellisellä CP46:lla laittanut päälleni takin ja otan sieltä mukaan käsineet. Minulla on aika sekavan mielentilan apuna onneksi yksi suomalaishuoltajista. Kiitos!!! Ajattelin, että Mountain Basella voi olla niin iso ruuhka, että drop bagin etsimiseen tuhraantuu liiaksi aikaa.

Mountain Baselle saavun aikaan: 20:35:35 , siis kello 3:35:35 yöllä. Olen 1:35h edellä raatobussia.


Viimeinen kolmannes 159,5-246K, Mountain Base - Leonidaksen patsas, Sparta



Mountain Baselta kun lähdetään, niin edessä on Sangas-vuoren ylitys. Parhaimmillaan siinä noustaan noin 1200m korkeuteen. Jolkun neuvosta otan nousun varsin rauhallisesti. Tähän on hyvät syyt, sillä olin varsin poikki tuossa vaiheessa. Menin rauhallista vauhtia ja saavutin huipun 33 minuutissa. En tiedä onko aika hyvä vai huono, mutta en väsyttänyt itseäni.

Ylös mentäessä reitti mutkitteli aikalailla, sillä nousemme varsin jyrkkä kohtaa. Ajattelen, että luojan kiitos tämä tehdään yöllä, sillä päivällä tässä näkisi alas. Nythän pystyn näkemään vain muutaman metrin ympäirilleni otsalampun valossa. Välillä vilaisen alaspäin ja siellä ylöspäin pyrkiviä valopilkkuja. Kovin korkealla näytän olevan.

Alaspäin meno tuntuu tosi ärsyttävää. Kenkien alla pyöri jatkuvasti isot sepelin murikat. Tämähän tuntuu varsin ikävältä rakkoisiin jalkapohjiin. Tähän kun lisätään tosi kipeät reidet, niin olo ei tosiaankaan ole mieltä ylentävää. Aikani tälle alle 3K laskulle on 50 minuuttia. Siis tosi paljon. Porukka ohittaa minut lentäen. Kuitenkin voimani palautuvat alaslaskussa, kun en keuli lainkaan. Laskujeni mukaan häviän vuoren ylityksessä 25 minuuttia, sillä olen CP49 Sagaksella heti vuoren ylityksen jälkeen 1:10h edellä aikataulua.

Tästä kuitenkin pystyn aloittaa vähän reippaamman hölkän joksikin aikaa ja sain noin 5 minuuttia hyvää jokaisella seuraavalla 7-8:lla CP:llä. Yön viileydessä on hyvä juosta ja lämmöt laskivat välillä niin alas, että hetkittäin pelkkä t-paita tuntui kylmältä. Onneksi nyt riittää voimia juosta ja juoksu piti tarpeeksi lämpimänä. Oma arvioni on, että lämpötila kävi 10 asteessa tai alle tuossa aamuyön tuntien aikana ennen auringonnousua.

Seuraavan isomman CP52 Nestanin saavutan juoksuajassa 22:26:21, kello on tällöin 5:56:21. Eroa raatobussiin on nyt jo 1:53h. Hyvin paljon siis. Matkaa takana tässä vaiheessa 171,5K, jäljellä reipas 75 kilometriä ja aikaa saavuttaa maali 13,5h.

Nestanissa törmään myös Jolkkuun ja Timiin pitkästä aikaa, näin heidän vilkkuvat valot noin 200-300 metriä edellä, kun nousimme Nestania kohden, muttei ollut puhettakaan, että olisin heidät saavuttanut.

Nestanista lähdimme yhtäaikaa, mutta minä pidän  vielä teknisen huoltotauon ja säädän varustusta, joten Timi ja Jolkku menevät edellä. Itselläni on juoksu vielä kuitenkin kohdillaan ja ohitan heidät hetken kuluttua. Jatkan omaa 5-6min juoksua ja 2 min kävelyä tahtia. Tämä riittää hyvin pitämään eron raatobussiin samana.

Jatkoin samaa suhteellisen tapahtumaköyhää naputtelua eteenpäin ja valitsemallani vauhdinjaolla. Saavun näin CP60 Alea Tegeaan juostuani 26:23:21, kello on aamulla 9:23:21. Matkaa takana 195,3 ja Spartaan vielä reipas 50K. Aikaa jäljellä 9,5 tuntia.

Reipas kolme kilometriä Alea Tegean jälkeen käännytään Spartan moottoritielle, ja matkaa Kuningas Leonidaksen patsaalle on tästä pisteestä 47 kilometriä, reipas maraton siis. Heti alkuun on noin viiden kilometrin nousu, joka täytyy lähes kokonaan kävellä, ainakin minä sen kävelen. CP:t ovat harvassa ja nousua on paljon. Tässä vaiheessa rakot ja orastavat krampit alkavat vaivata yhä enemmän ja enemmän. Jokainen juoma- ja huoltotauko alkaa jumittaan vasenta pakaraa oikein kunnolla. Kävelemään lähteminen on kankeaa ja juoksun aloittaminen sattui kankkuun. Heti, kun paikat vertyivät sen verran, ettei enää sattunut, niin kusihätä alkaa uudestaan. Alkaa olemaan ratkaisun paikat.

Runsaat ja reippaat ylämäet kävelin suosiolla. Spartan moottoritie sisältää pitkiä nousuja ja laskuja, siis useita kilometrejä kerrallaan. Ylämäet kävelen ja alamäissä yritän juosta aluksi 2 minuuttia ja kävellä yhden. Tämä suhde pieneni jatkuvasti ja  lopulta 20 kilometrin taivalluksen jälkeen tahti on 1 minuutti hölkkää (vauhti noin 7'30''-8'00'') ja 1 minuutti kävelyä. Ero raatobussiin kaventuu koko ajan. Viimeinen väliaikapiste on CP69 Modern House, saavuin sinne juoksuaikaan 31:39:18, eli kello 14:39:18 Matkaa on kertynyt 226,7K ja matkaa patsaalle19K. Aikaa patsaalle pääsyyn on jäljellä noin 4:20h ja eroa raatobussiin on kertynyt  1:20.

Valtatiellä. (Kuva osoitteesta https://www.facebook.com/Advendure/photos_stream)


Seuraava CP70 on käännekohta. Tällöin sumuiset aivoini saivat laskettua, että aikaa on yli 3 tuntia taivaltaa 15K ja että pääsen Spartaan tapahtui mitä tahansa. Hieman herkisti kieltämättä.

Loppu on vain kinkkaamista ja kävelyä. Yritin pitää juoksusta kiinni loppuun saakka, vaikka suhde kääntyy sellaiseksi, että sain otettua 30 sekunttia juoksua ja jokaista minuutin kävelyä kohden. Eteenpäin kuitenkin mentiin jatkuvasti. Tiesin koko ajan meneväni raatobussia hitaampaa, mutta ero riittäisi reilusti. Ainoa todellinen kysymys tässä vaiheessa n, että alkaisiko loppuaika 34h vai taipuisiko se yli 35h. Toisaalta tässä vaiheessa kisaa tämän ajattelu on akateemista askartelua, oikeasti se on  "aivan sama".

Viimeisellä  huoltopisteellä vaihdoin ylleni "Finland" kisapaidan ja panin vuosimallia '08 olevan "Harjoittelu käynnissä Tukholman maratoniin" paidan pullovyöhön. Matkaa maaliin on 1,6 kilometriä. Joudun kävelemään lähes koko pätkän, koska paidanvaihto-operaation aikana jalat menivät niin tönkkiin, etteivät ne enää auenneet. Onneksi huoltopisteen hoitaja auttoi paidan ylleni, sillä yksin en olisi saanut sitä.

Maalisuoralla. (Kuva osoitteesta https://www.facebook.com/Advendure/photos_stream)


Poliisiauto saattoi ja minä kävelin kohti Leonidaksen patsasta. Juuri kun käännyin viimeiselle suoralle, niin näin edellä Suomen Hitaimman Ultrajuoksijan. Yhdestoista läpäisy hänelle. Hänen näkemisensä ja hänen heiluttamansa Suomen lippu saivat jalkani liikkeelle ja sain juostua hänet ja Spiroksen kiinni. He aikoivat kävellä yhdessä maaliin. Kysyin, että mahtuuko mukaan ensikertalainen. Spiros toteaa tähän, että "Ensi kertaa läpäisevät menevät maaliin yksin ja nauttivat siitä itse. Sitten muilla kerroilla voi tulla maaliin yhdessä." Viisaita sanoja suomalaisen ultrajuoksun Grand Old Manilta. Niinpä juoksin reippaasti loppuun ja suutelin Leonidaksen patsasta ajassa 34:50:29.
Kuningas Leonidaksen varpaan suutelu. 

Se on siinä!




Patsaan suuteleminen sai kyyneleet kohoamaan silmiini. Yli kahden vuoden urakka on päätöksessä. Ultrajuoksun yksi arvostetuimmista ja vaikeimmista kisoista on tehty. Läpäisen Spartathlonin 30. suomalaisena.  Yhteensä maailmassa on 1088 Spartathlonin juossutta ultraajaa. Unelma, joka on ollut mielessäni jo vuosia. Olen halunut juosta Spartathlonin jo vuodesta 2010 lähtien, kun ensi kertaa siitä kuulin. Kaikki tämä nyt toteutuneena ja tehtynä. Tuo hetki tyhjentää minusta hetkessä kaikki mahdolliset tunnetilat: iloa, surua, vihaa, kärsimystä, epätoivoa, pettymystä, odotusta, jännitystä, onnistumista... Kuin kaikki maailman tunnekirjot hetkessä poistuisivat taikka tulisivat sisään. Siten, että tuloksena on kuin valkoista tai mustaa väriä, joka joko heijastaa kaiken tai imee itseensä kaiken.

Palkinnot: mitali ja seppele.

Palkioksi saamme patsaallä päähän seppeleen ja myöhemmin juhlagaalassa mitalin.

Palautumisesta



Heti seppelöinnin jälkeen minut vietiin lääkäritelttaan, jossa kengät poistettiin jaloista. Lääkäri desinfiioi jalat ja tyhjensi verirakot sekä laittoi desinfioivaa rasvaa näiden päälle. Lopuksi hoitava rasvaus vielä päälle. Jalkaan kertakäyttötohvelit ja taksi hotellille. Pesu ja pienet unet. Kävimme Timin ja Jolkun kanssa alakerran ravintolassa syömässä, mutta kello 21 maissa menimme jo kaikki yöpuulle.

Sunnuntaina ohjelmassa oli paluu busseilla Ateenaan. Reidet olivat sunnuntaina jumissa, mutta kaikkein pahinta olivat rakot varpaissa ja jalkapohjissa. Ajoimme busseilla ensiksi Spartan kaupunginjohtajan tarjoamalle lounaalle ja tämän jälkeen Ateenaan. Istuimme päivän aikana bussissa bauttiarallaa kuusi tuntia, joka turvotti jalkoja aikalailla.

Maanantaina pahinta kipua ei enää ollut jalkapohjissa vaan kankku alkoi kipeytyä tosissaan. Särkylääkettä piti syödä nyt kyllä aivan tosissaan. 600mg burana 4*päivässä ja 1000mg paracetamolia 3*päivässä. Näillä kankku pysyi siedettävänä. Nukkua tosin pystyin tasan kahdessa asennossa, joko mahallaan tai selällään, muuten kankkuun painoi ikävästi.

Tiistaina matkustimme kohti Suomea ja noin 10 tunnin matkustaminen ei ainakaan parantanut kankun tilannetta. Jalka turposikin hieman matkan aikana. Jatkoin kipulääkitystä.

Tätä kirjoitellessa keskiviikkona alkaa jo kankkukin antaa periksi. Kävely tuntuu jotakuinkin siedettävältä ja portaat eivät ole ylitsepääsemätön este. Kropan korjaussarjat tekevät työtänsä täydellä teholla ja tiedän, että ensi viikonloppuun mennessä, kivut kropasta ovat hävinneet.

Lihaskivut siis väistyvät viikossa. Rakot paranevat kahdessa viikossa. Hermosto ja hormoonitasapaino vaativat 3-4 viikkoa palautumisaikaa. Nyt ei ole enää kiire harjoittelun pariin. Lupasin itselleni kunnon tauoan Spartathlonin jälkeen, jotta seuraaviin harjoitteisiin ja kisoihin pääsee täysin toipuneena ja terveenä.



Mitä seuraavaksi?



Blogin nimi on matkalla Spartaan ja nyt sinne on päästy. Mitäs seuraavaksi tapahtuu? MatkallaSpartaan kuvaa itselleni nykyään enemmän elämää ultrajuoksijana, tästä Kokkola-lehden kolumnini nimi Ultramatkaaja. En siis koe minkään oleellisesti muuttuneen tässä suhteessa, kun suutelin Kuningas Leonidaksen patsaan varpaita. Edelleen teen matkaani Spartaan. Onko se Spartathlonin muodossa, on sitten kokonaan toinen juttu. Matkaa pitää jatkuvasti tehdä ja tavoitteena on nauttia matkan teosta. Tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiset ovat pistemäisiä tapauksia, joilla ei edes oikein ole kestoa. Olemme jatkuvasti liikkeellä, matkalla jonnekin. Oma matkani kohti Spartaa jatkuu edelleen.